perjantai 6. tammikuuta 2012

D +4


6.1 ......Hieno, aurinkoinen päivä Kathmandussa. Aamupalaksi kelpasi tänä aamuna pelkkä tee....lähdettiin parin tunnin kaupunkikierrokselle pikkukujia ja katuja kiertämään. Tutkailtiin krääsäkauppoja mahdollisten ostosten tiimoilta ja hätisteltiin innokkaimpia myyjiä. Päivänvalossa kaupunki näytti uudenlaiset kasvot ihmisvilinöineen, riksoineen ,autoineen ja moottoripyörineen. Paikallisen pizzapaikan tuotteet tuli kokeiltua myös hyväksyvin nyökkäyksin.....voipi kokeilla toistekin. Iltapäivällä laitettiin saunakassit kuntoon ja Sjökken tilaama mr. Sandi (vakiokuskimme)
lähti kuskaamaan meitä Suomen suurlähetystöön saunareissulle. Matka oli samaa pujottelua, tööttäilyä ja sompailua perkuleenmoisessa ruuhkassa. Polttoaineenjakelu oli myös eräänlainen nähtävyys....parinsadan metrin jono moottoripyöriä täytti kaduntoisenpuolen jalkakäytävän, kuin vanhassa neuvostoliitossa. Suurlähetystö oli siisti, vanha koulurakennus, ja se sauna....ihan loistavat löylyt puulämmiteisessä, Suomesta tuotetun kiukaan omaavassa saunassa. Isäntänä Matti oli kuin vanha tuttu, iltapäivä kului tosi rennoissa merkeissä. Noin viiden paikkeilla Sandi oli taas valmiina kuskaamaan.....odotti meitä koko saunareissun ajan. Matkalla kolme pulipäätä menivät parturiin lyhentämään kutrinsa yhdestä millistä kiiltonahkaan....taas on siistejä poikia. Miehet mustissa pistävät kapsäkit tässä illan mittaan kantokuntoon kelkkoineen ja lento Luklaan alkaa. - Ja vaellus varsinaisille kelkkamäille.
"Lumen koti" (Himalaja sanskriitiksi) alkaa häämöttämään.

- Sepi -

torstai 5. tammikuuta 2012

D +3

Ensimmäinen aamu valkeni viileänä halpamatkustajille ja jokainen kömpi ulos makuupusseistansa. Aamupala raittiissa ulkoilmassa, jonka jälkeen pieni napakka vodkaryyppy, joka pienen väärinymmärryksen jälkeen saimme kuin saimmekin. (herätti pientä kummastusta paikallisissa, kun suomipoijjaat otti aamutuimaan vodkaa)

Päivän seikkailut olivat valmiina alkamaan. Lentoliput Luklaan, luvat vuorille, parin päivän majoitus, kantajat jne. on hommattu. Lauantai aamuna olisi tarkoitus kivuta pieneen propelikoneeseen ja toivottavasti lentää vuorille. Tälläisten pienten pakollisten asioiden hoidon jälkeen olikin aika suunnata suuren Kathmandun sykkeeseen ystävällisen kuskimme johdolla.
Erittäin mielnekiinoisen automatkan jälkeen, jossa taas kerran ihmisen henki ei ole penninkään arvoinen saavuimme ensimmäiselle temppeli alueelle. Sisäänpääsy 500 rupiaa ja seuraamme lyöttäytyi joku paikallinen kaikki tietävä ns. oppaanretale. Hänelle ei kyllä maksettu mitään, vaikka rahaa kinusikin, mutta niin nämä tuntuvat kaikki sitä pyytävän mitä ihmeellisellä syyllä.
Kävelimme oikein "puhdasta" joen vartta ja nenäämme kantautui grillatun lihan tuoksu. "Hei, jollakin on grillibileet." Kyllähän ne tietenkin niinkin voidaan jollain sairaalla tavalla mainita. Joen rannalla oli menossa parit hautajaiset ja ruumiit poltettiin oikein iloisella roviolla. Menee kuulema 4 tuntia siihen toimitukseen, jonka jälkeen tuhkat ja muut ylijäävät palaset kipataan tähän ns. puhtaaseen jokeen, jossa sitten jotkut kaivelevat pohjaa, jos sattuisivat mudan, paskan ja tuhkan joukosta vaikka löytämään kultahampaita tai muuta mukavaa. Siis aivan ihanaa. Ihmiset, lehmät, koirat ja apinat katsovat kaikki yhdessä iloisessa suuressa joukossa.

Seuraavalle temppelialueelle saavuimme taas paikallisen Ari Vatasen kyydissä kurvit suoriksi ottaen ja jalkauduimme ihmisvilinään. En tiedä, johtuuko se ihonväristämme, kaljuista päistä vai mistä, mutta olemme olleet oikein mielenkiintoinen ryhmä paikallisten mielessä ja meitä tullaan oiken katsomaan torin toiselta puolelta. Pitää alkaa pyytämään rahaa. Pieniä putiikkeja tosin ympärys täynnä, samaa tavaraa jokaisessa, ja kaikilla on special price for you. Nopeasti nähty paikka. --> Vatasen kyytiin.

Mukavan rallipätkän ja noin tuhannen äänimerkin jälkeen jarrutimme paikallisen ostoskeskuksen parkkipaikalle, joka näytti siistiltä ja olikiin sitä. Ulkona vartijat, sisällä vartijat, kiinteät hinnat, kukaan ei tule hihasta nykimään ja pyytämään jotain tai kaupppaamaan mitä hienointa kaulakorua, joita ei ole kuin 1 kappale ja special price only for you.
3 kerrosta, liukuportaat ja kaikki.....uuuuuh...jännää. Periaatteella ylhäältä alas selvitimme tämänkin niin suuren ja ihmeellisen asian. Mukaan tarttui mm. alumiinimukit, vuorilla juotavaa jalmaria varten, vettä, suolakeksejä, sulklaata ( ei tosin allekirjoittaneelle ) ja karvanopat, jotka laitetaan kelkkoihin. Ai ei muka voi pimp my kelkka täällä ja tietysti olutta. Olemme todenneet, että Everest merkkinen on oikein suun makuista ja pullossa sitä on vain 650 ml. NAM.

Vatanen kaasutteli meidät takaisin hotellille, tavarat huoneeseen, oluet ulkona ja jalkautuminen ihmisvilinään, kaikkien skoottereiden, mopojen sekä autojen maalitauluksi. Tänne kannattaa lähettää Suomen alppihiihtojoukkue harjoittelemaan. Ainakin osaisivat kepit kiertää hyvin, sen verran nopeita väistöliikkeitä on taas tänäänkin tehty.
Päivän kruunasi oikein maittava illallinen ihan hotellin vieressä sijaitsevassa ravintolassa nuotion äärellä, jonka jälkeen alkaakin olemaan aika kömpiä makuupussiin ja odottamaan, mitä mielenkiintoista huominen tuo tullessaa. Ainakin saunomista suurlähetystössä, se jo tiedetään, mutta mitä muuta tapahtui, sen voi lukea täältä.

-sjökke-

p.s. kello on muuten 22.37 paikallista aikaa

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

D-Day +2

Noniin... vihdoin ja viimein löysimme itsemme Blue Horizon hotellista Kathmandun auringosta, mutta kuten aiemmissakin tarinoissa, eihän se matka taas niin yksinkertaisesti mennyt kuin voisi kuvitella...

Siirryttyämme lennolle edeltävänä iltana, kaikki oli oikein hyvin, kaikki olivat hyvillä mielillä että matka on päässyt jatkumaan. Väsyneitä matkaajat olivat kaikki, mutta onneksi lentokone oli vain puolillaan ihmisiä niin pääsimme pitkäksemme 4 penkin riville vetelemään zetoria... ainoat heräämiset tapahtui kun ruuan tuoksu eksyi nenän tienoille mutta muuten matkaajat olivat tiedottomassa tilassa.
Kerrankin pilottimme oli valinnut oikeat tuulet hyväksikäyttöön ja olimme perillä Delhissä reilun tunnin aikataulusta edellä. Tämä voitettu aika vietettiin sitten lupalappujen tarkistusjonossa, missä ei ollut kuin kaksi metallinpaljastinta, yksi miehille ja yksi naisille...
Noh, tästä selvittyämme päädyimme oikealle portille ja matka kohti Kathmandua alkoi. Tällä lennolla Wiliä sorrettiin omalla osaltaan, lentoemot ilmaisivat epäsuorasti että kyseinen henkilö olisi ollut ruoka-aikaan aina kotosalla ja siirsivät hänet pelastusovelle...
Havaitsimme että passin tarkastus Kathmandussa on oikea rahastuskeino, siellä ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta silti jouduimme kuluttamaan aikaa tunnin ja rahaa $40 per perse.

Tämän jälkeen, metsästettyämme reput, siirryimme etsimään hotellimme kuljetustavälinettä. Löydettyämme sen, ilo olikin ylimmillään... hetken ehdimme miettiä mitenkä ihmeessä saisimme mahtumaan neljä aikuista suomalaista miestä reppujen lisäksi autoon, mikä on suunniteltu maksimissaan neljälle pienelle kiinalaiselle... noh, pienellä kekseliäisyydellä ja purkillisella liukuvoidetta sekin ihme saatiin aikaan. Mutta liikkeelle lähdön jälkeen totesimme yhteen ääneen että tässä maassa ei kannata tarttua auton rattiin mistään hinnasta... Joka puolelta sinkoili autoja, mopoja ja jalankulkijoita ilman minkäänlaista logiikkaa... parhaimmillaan olimme vasten kuorma-autoa keskellä ajokaistoja, mutta tästä enemmän videosta joka tilanteesta saatiin talteen.
Ville oli jo miltei takuuvarma siinä vaiheessa että jotakin tässä käy kun hänen puolen takarengas oli tyhjän päällä ja matkaa alas oli vaivaiset 7m ulosteiseen jokeen...

Mutta vihdoin ja viimein pääsimme suurinpiirtein ehjänä majoitustilaamme, mitkä eivät olleet mitkään ruusuiset, mutta on sentään katto pään päällä... jos siitä nyt oikein iloa voi olla.

Pakollinen vierailu paikallisessa hieromalaitoksessa (happy end(kö?)) ja siitä ruokailemaan.

Nyt unta kuuppaan ja huomenna ihmettelemään minkälainen maailma tämä osa maapalloa on.


Näihin kuviin ja tunnelmiin
- Wili -

tiistai 3. tammikuuta 2012

D-Day +1



Noniin...

Taas olis uusi aamu ja uudet (tai sitten vanhat) kujeet.
Aamu alkoi hyvin, kaikki löysivät hisseille ja yhteisen tiemme aamiaispöytään. Sovitun aamupalan jälkeen siirryimme kaikki huoneisiimme lievälle levolle.

Mutta eihän tämä taas mennyt niin kuin elokuvissa...

Joka matkaajalla, paitsi Sepillä, soi puhelin hiukan klo 12 jälkeen, jossa respan (suhteellisen säpsäkkä nais-ihminen) ilmoitti että meidän olisi pitänyt uloskirjautua klo 12 mennessä.
Tästä tilanteesta jokainen ilmoitettu ihmetteli tovin, jonka jälkeen alkoi asian selvittely... Ville supliikkina miehenä paineli Sjökken ja Wilin tukemana kohti respaa varmoin askelin ja asian selvittely alkoi...
Vihdoin asia saatiin selvitettyä ja voitiin mennä rauhassa kohti uniluolia valmistautuaksemme lounaan tuomaan tilanteeseen.
Lounashissiä odotellessa mitä ihmeellisimpiä asioita alkoi ilmetä hotellielämästä... Ville oli jotenkin ihmeellisesti saanut huoneestaan turkkilaisen saunan, jossa kosteusprosentti lähenteli kaloille soveltuvaa ilmanalaa...
Noh, tästä siirryimme kumminkin asiaa suuremmin ihmettelemättä kohti lounaspöytää, mikä valitettavasti oli huonompi kuin päivällinen ja aamiainen, mutta kumminkin syötävä.

Noh, lähdön hetkellä keskustelimme mitä ihmeellistä olimme todennut Lontoon hotellielämästä ja totesimme että kaikki on hyvin, kunnes eksyimme tutkimaan Sjökken taskut...
Niistähän löytyi yhteensä pussillinen takavarikoituja makeisia suoraan hotellin tiskiltä...

Noh, matka kentälle meni kohtuullisen hyvin, poislukien veljellistä vittuilua. Uusien bilettien hankkiminen meni kerrankin oikein hyvin. Mutta ongelmat alkoi taas, yllätys yllätys Sepin toimesta, tullitarkastuksessa. Sepi pääsi purkamaan reppunsa johtuen ATK-välineistön paikkailujen takia ja Wili pääsi tarkastukseen mahdollisten räjähteiden takia.

Mutta kaikkien kommellusten jälkeen kaikki päätyi paikalliseen lentokenttä pubiin nauttimaan paikallisia panimotuotteita...

Näihin kuvaan ja tunnelmiin...

-Wili, Sjökke, Sepi & Ville -

maanantai 2. tammikuuta 2012

D-Day...

Noniin...

Tämä tarinahan ei mennyt niin kuin Strömsössä...

Kaikkihan alkoi siitä, kun Sepin passia ei hyväksytty Check-in:ssä, vaan Sepi joutui lähtemään hakemaan väliaikaista passia suoraan Liikkuvan Poliisin Lentoaseman toimipisteestä.
Mehän tietenkin porukkauskollisina lähdimme kaikki sinne ja siellähän se ilo sitten repesikin.
Varmasti joku Kolmannen valtakunnan ajoilta peräisin oleva taistelunorsu (anteeksi kaikki naispuoliset käyttämääni kuvausta) päätti sitten kyykyttää Sepiä. Passin saatuaan Sepi myönsi että miltei oli ollut paisuvaiskudos jäykkänä ensimetreiltä, johon Ville sujuvasti myönsi tietävänsä nyt, miltä vanhan ajan japanilaisista samuraista tuntui kun he pystyivät nostamaan kivekset takaisin ylös piiloon.
Tämän episodin jälkeen siirryimme takaisin Check-in sektorille, jossa kaikille saatiin nyt kortit ja matkanteko alkoi...

No mutta, ei tässä vielä kaikki. Jostakin hienosta syystä tänä hienona lähdön päivänä, joku perhana oli päättänyt että laitetaan pojille lunta oikein reilusti. Tämä lumimyräkkähän viivästytti lähtöämme sitten kahdella (2) tunnilla. Kovasti pilottimme yritti kiriä, myötätuulien siivittämänä, menetettyä aikaa, mutta viimeisen sabotaasin retkemme ensimmäiselle lennolle teki kuninkaallisen Lontoon Heathrow:n lentokentän lennnonjohto, joka laittoi meidät laskeutumiskierteeseen, mitä sitten kiertelimme 20 minuuttia.
Eli virsi lyhyestä kaunis, myöhästyimme kokonaisuudessaan 2 tuntia 30min ja kun edessä oli terminaalin vaihto, oli lentokoneeseen pääsy jo sabotoitu tässä vaiheessa.

Siitä painelimme sitten suorinta tietä British Airwaysin tiskille tinkaamaan jotakin kivaa, ja saimmehan me sitä. Majoitus Hilton-tason hotellissa, joka äijälle oma 2 hengen huone. Lisäksi kauppaan kuului illallinen, aamiainen ja lounas. Ja hotellista ei ollut kiire pois, vaan saamme makoilla täällä siihen asti kunnes lähdemme kentälle.
Jos jotakin hyvää, niin jotakin huonoakin...
Sepi ja Sjökke juuttui tullitarkastukseen kun olimme menossa BA:n tiskille, ja viipyivät siellä kauan. Tarina ei kerro oliko lateksihanskoilla ja liukuvoiteella jotakin osuutta asiaan mutta jännästi he kävelivät kun sieltä pois pääsivät...

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin....

- Wili -

PS. Laukuista ei ole mitään hajua missä ne viipottaa, mahdollisesti ovat huomenna jo Kathmandussa odottamassa omistajiaan jotka lähtevät vasta 3. päivä samalla matkalle missä laukut ovat jo tod.näk. olleet...

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

D-Day -1

Kaikille sotastrategiaan ja -historiaan tutustuneille lienee tuttu termi D-Day. Se on termi, jolla osoitetaan tärkeän operaation alkupäivämäärä. Ehkä tunnetuin D-Day on Normandian maihinnousun alkupäivä.
Aivan Normandian toisto ei ole käsillä, mutta jonkin asteisena invaasiona voidaan tätäkin pitää.
Kaksi vuotta kestänyt suunnittelu ja valmistelutyö on saatettu lähes valmiiksi. Mutta vain karvaa vaille. Siitä siis kohta -1 eli päivä vielä. Kassit on pakattuna, lennot ja hotellit varattuna, kameroiden akut ladattuna jne. Kaikki on viety niin pitkälle kuin ennalta voidaan vain asettaa. Vain viimeinen askel operaation alkuun on ottamatta.

Jäljellä enää yksi pelonsekainen yö ja sitten alkaa tapahtua. Neljä mustiin pukeutuvaa miestä suuntaa Helsinki-Vantaalle matkatakseen maailman korkeimmalle vuoristolle ja sitä ylös. Ja jos kaikki menee kuin Strömsössä, ovat nuo samaiset kaverukset paria viikkoa myöhemmin tulossa rinnettä alas. Tosin vauhti sillä kertaa eineen verran reippaampana. Jälkeen jää vain voimakas pelonsekainen huuto ja kipinävana rattikelkan jarruista.

Se mitä kaksi vuotta sitten esitettiin lähinnä aivopieruna on jostain syystä käymässä toteen. Se hauskalta vitsiltä kuulostanut idea sai jonkin ihmeen kautta vakavamman sävyn.
Ja tässä sitä ollaan. Kassi pakattuna odottamassa huomista. Kyytiä kohti liki päämäärätöntä seikkailua. Lähes varmana siitä, että matkan aikana sattuu ja tapahtuu. Melko varmana siitä, että kaikki sattuva ei omaa positiivista sävyä. Mutta silti optimistisena, että kaikki lopulta kääntyy oikein päin. Ellei jopa paremmin.

Miltei mystistä on, ettei varsinaista jännityksen tunnetta juuri ilmassa leiju. Ne kuuluisat perhosetkin mahanpohjalta puuttuvat kokonaan. Ja vaikka retken varsinainen toteutuskin suoritetaan improvisoiden ja lähinnä intuitioon pohjaten, ei se aiheuta juurikaan hermostuneisuutta. Liekö suurimmat jännitykset karistanut se tuntemus, että kävi miten tahansa reissu tulee olemaan menestys.

Kiitos vielä kaikille teille, jotka olette olleet mukana tukemassa ja seuraamassa retken valmisteluita. Nyt on meidän vuoro tarjota se vastine, jota on jo pitkään mainostettu. Toivottavasti Vishnu, Shiva ja tietoliikennejumalat ovat suosiollisia ja antavat meidän välittää teille ajantasaista materiaalia retken tapahtumista. Tarkoitus on aina mahdollisuuden tullen tulla kirjoittamaan tänne ja facebookin ryhmän sivulle viimeisimmät kuulumiset. Joten kannattaa käydä aika ajoin tarkkailemassa josko sivustot olisi päivitetyt.

-Ville



lauantai 24. joulukuuta 2011

JOULUJA!!

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Pitkä aika on taas mennyt, että tänne on mitään kirjoitettu, mutta nyt taitaa jo aika olla jotain pientä raapustaa.
Matka lähenee ja enään ei ole kuin 9 päivää kun lentokone nousee hki-vantaalta kohti Nepalia. Vähiin se aika käy ennenkuin loppuu. Kaikki alkaa olemaan järjestetty. Kelkat on saatu (kiitos Stiga), vaatteet on hommattu ja logot painettu (kiitos tilanneille), rokotukset otettu, hotelli tilattu Kathmandusta, dollarit varattu jne. Enään ei muuta kuin, että saadaan miehet oikeaan aikaan lentoasemalle.
Syksy on ollut kiireinen järjetelyjen suhteen ja suuri kiitos kuuluu Wilille, Sepille ja Villelle, jotka ovat hommaa pyörittäneet, kun allekirjoittanut oli maailmalla.
2 vuotta sitten aloimme asiasta puhumaan ja suunnittelemaan, silloin matka tuntui kaukaiselta haaveelta ja varmasti jokaisen mielessä kävi, että mitäköhän tästä tulee ja pääsemmekö milloinkaan reissuun. Aika on kulunut, näin jälkeenpäin ajateltuna todella nopeasti, porukka on ollut mukana innostuneesti ja jokainen on antanut oman panoksensa reissun suhteen. Uhrauksia on jouduttu tekemäänja kieltämättä välillä on meinannut hermotkin mennä, kun on vastoinkäymisiä tullut, mutta nehän kuuluu asiaan.
Mielenkiinnolla odotan reissua, mäenlaskua, ihmisiä joita tulemme tapaan reissun aikana, jaloviinahuikkaa Himalajan rinteillä ja ennenkaikkea kokemuksia, joita ei rahalla voi mitata.

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet tässä projektissa mukana. Huipentuma alkaa 9 päivän päästä ja silloin nautitaan koko 2 vuoden suunnittelun edestä. Pyrimme päivttämään tätä blogia useammin ja tietenkin ryhmän sivuilta voi lukea kuulumisia ja katsella kuvia, joita päivitämme nettiyhteydestä riippuen.

-Sjökke-